Seuraa Säästöpankkiryhmä

Blogikirjoitukset

Vaalikommentti, osa 3: Sosiaaliturvauudistus on vaikea yhtälö

Vaalikommentti, osa 3: Sosiaaliturvauudistus on vaikea yhtälö

Blogikirjoitukset   •   Huhti 08, 2019 09:00 EEST

Sosiaaliturvan uudistaminen, ns. sotu-uudistus, on usein nimetty ensi vaalikauden merkittävimmäksi poliittiseksi savotaksi. Varsinaisissa vaalikeskusteluissa sotu-uudistuksesta on kuitenkin puhuttu yllättävän vähän. Yksi syy tähän lienee sosiaali- ja terveysuudistuksen melkoisiin mittasuhteisiin paisunut kompastelu: soten kaaduttua jättimäiset reformit eivät ole järin korkeassa kurssissa.

Vaalikommentti, osa 2: Matalat korot eivät poista huolta velkakestävyydestä

Vaalikommentti, osa 2: Matalat korot eivät poista huolta velkakestävyydestä

Blogikirjoitukset   •   Huhti 02, 2019 09:00 EEST

Viime aikoina kansainvälisessä talouskeskustelussa suhtautuminen valtioiden velkaantumiseen on alkanut muuttua aiempaa sallivammaksi. Vaikutusvaltaiset taloustieteilijät ovat huomauttaneet, että kroonisesti matalien korkojen oloissa julkisen talouden velkaantuminen ei ole kovin vaarallista ja velkaantumisen aiheuttamat hyvinvointitappiot ovat todennäköisesti paljon luultua pienemmät.

Haastava alkuvuosi korkosijoittajalle – jälleen kerran

Haastava alkuvuosi korkosijoittajalle – jälleen kerran

Blogikirjoitukset   •   Huhti 01, 2019 09:58 EEST

Kuluva vuosi 2019 on alkanut korkosijoittajan näkökulmasta harmillisen tutuissa merkeissä. Taas jännitetään, milloin Saksan 10 vuoden korko, ”Bund yield”, painuu negatiiviseksi. Kirjoitushetkellä euroalueen riskitön korkokäyrä, eli Saksan valtionlainojen korot, ovat negatiivisia aina 9 vuoden maturiteettiin asti. Mistä tällainen epänormaali korkotaso johtuu? Tällä kertaa?

Vaalikommentti, osa I: Työllisyyden nousu ei ole mikään automaatti eikä se lähtökohtaisesti luo uutta pelivaraa

Vaalikommentti, osa I: Työllisyyden nousu ei ole mikään automaatti eikä se lähtökohtaisesti luo uutta pelivaraa

Blogikirjoitukset   •   Maalis 26, 2019 09:00 EET

Kolmiosaisessa blogisarjassa Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala kommentoi vaalikevään keskeisiä talousteemoja. Ensimmäisessä osassa kommentoidaan työllisyyden elpymistä.

Megatrendit sijoittamisessa – näin torjut ilmastonmuutosta

Megatrendit sijoittamisessa – näin torjut ilmastonmuutosta

Blogikirjoitukset   •   Helmi 28, 2019 12:00 EET

Sijoittajalle megatrendit tarjoavat niin mahdollisuuksia kuin haasteitakin. Yksi tärkeimmistä sijoittajan tarvitsemista taidoista on voittavien ja vahvimpien megatrendien tunnistaminen. Mutta ovatko kaikki megatrendit positiivisia sijoittajan näkövinkkelistä? Megatrendien vaikutuksien ulottuminen pitkälle tulevaisuuteen vaatii sijoittajalta pitkäjänteisyyttä.

Saksasta yllättävän kehnoja talouslukuja – mistä kenkä puristaa?

Saksasta yllättävän kehnoja talouslukuja – mistä kenkä puristaa?

Blogikirjoitukset   •   Helmi 14, 2019 10:16 EET

​Euroalueen suurin talous Saksa on viime aikoina joutunut painimaan odottamattoman voimakkaiden suhdanneongelmien kanssa. Vuoden 2018 kolmannella neljänneksellä Saksan bruttokansantuote supistui 0,2%. Kyseessä oli ensimmäinen miinusmerkkinen vuosineljännes sitten alkuvuoden 2015. Ennakkotiedot vuoden viimeiseltä neljännekseltä tosin osoittavat loppuvuodelle pientä kasvua.

Sijoitusmarkkinat 2018 – kokonaisuuden analyysiä ja miltä vuosi 2019 näyttää?

Sijoitusmarkkinat 2018 – kokonaisuuden analyysiä ja miltä vuosi 2019 näyttää?

Blogikirjoitukset   •   Tammi 30, 2019 11:56 EET

"Vuosi 2018 oli sijoittajille vuosi, jonka moni haluaisi unohtaa. Vuoden lopussa lähes kaikkien sijoitusluokkien tuotto oli miinusmerkkinen. Ainoana poikkeuksena olivat euroalueen ydinmaiden valtionlainamarkkinat ja muutama kehittyvien maiden osakemarkkina, esimerkiksi Brasiliassa”, kirjoittaa Sp-Rahastoyhtiön korkosalkunhoitaja Ilkka Laru tammikuun 2019 blogikirjoituksessaan.

Tilastokeskuksen väestöennuste julkaistu – hyvinvointivaltion lujuuslaskelmat koetuksella

Tilastokeskuksen väestöennuste julkaistu – hyvinvointivaltion lujuuslaskelmat koetuksella

Blogikirjoitukset   •   Marras 19, 2018 16:34 EET

Tilastokeskus on juuri julkaissut uuden väestöennusteen eli trendilaskelman Suomen väestön kehityksestä aina vuoteen 2070 saakka. Sitä voi hyvällä syyllä pitää vuoden tärkeimpänä ennustejulkaisuna, sillä Suomen demografinen kehitys vaikuttaa ratkaisevasti talouden pitkän aikavälin kasvuedellytyksiin, julkisen talouden kestävyysvajeeseen sekä eläkejärjestelmän vakauteen.

Nuorten taloudellinen asema vihdoin kohentumassa

Nuorten taloudellinen asema vihdoin kohentumassa

Blogikirjoitukset   •   Marras 02, 2018 09:00 EET

Nuoret ja yrittäjät luottavat oman taloutensa paranemiseen muuta väestöä enemmän. Tämä käy ilmi Säästöpankin tuoreesta säästämisbarometri-kyselytutkimuksesta. Luottavaisuuteen löytyy myös perusteluja tosielämästä: nuorten kotitalouksien asema on kohentunut kuluneen vuoden aikana.

​​Kiristyvä rahapolitiikka, kauppasota ja Turkin valuuttakriisi koettelevat talousluottamusta

​​Kiristyvä rahapolitiikka, kauppasota ja Turkin valuuttakriisi koettelevat talousluottamusta

Blogikirjoitukset   •   Elo 17, 2018 14:51 EEST

Kuluvan vuoden alkaessa talousodotukset olivat erittäin korkealla ja maailmantalouden vahvan kasvun jatkumiseen suhtauduttiin hyvin luottavaisesti. Sittemmin on käynyt selväksi, ettei talouden nousukausi enää etenekään aivan viime vuotisilla ”jengoilla”. Varsinkin Euroopassa alkuvuoden kehitys on ollut tahmeanpuoleista.