Seuraa Säästöpankkiryhmä

Tunnisteet

Syksyllä 2019 käynnistyvä Tahdo uudistua -ohjelma tukee pienten työnantajayritysten uudistumista ja elinvoimaisuutta

Syksyllä 2019 käynnistyvä Tahdo uudistua -ohjelma tukee pienten työnantajayritysten uudistumista ja elinvoimaisuutta

Lehdistötiedotteet   •   Touko 16, 2019 09:00 EEST

Auttaakseen pienyrittäjiä uudistumaan – ja sitä kautta menestymään, Säästöpankki, LähiTapiola, Elo ja Kasvun Roihu, käynnistävät syksyllä 2019 yhdessä Tahdo uudistua -ohjelman.

 Edellytykset asuntokaupan vilkastumiselle ovat yhä olemassa

Edellytykset asuntokaupan vilkastumiselle ovat yhä olemassa

Lehdistötiedotteet   •   Huhti 25, 2019 07:00 EEST

Asuntomarkkinoillamme ei ole näköpiirissä suuria muutoksia – suuntaan tai toiseen. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana käytettyjen asuntojen kauppa on hiipunut vuodentakaisesta 2,9 prosenttia. Sp-Kodissa kauppamäärät ovat kevään aikana kääntyneet hienoiseen nousuun. Pelot globaalin talouden taantumasta eivät ole välittömästi toteutumassa.

Omistusasuminen on tällä hetkellä Suomessa ennätyksellisen kannattavaa

Omistusasuminen on tällä hetkellä Suomessa ennätyksellisen kannattavaa

Lehdistötiedotteet   •   Maalis 27, 2019 07:00 EET

Omistusasumisesta kertyvä asuntotulo on tällä hetkellä historiallisen korkealla Suomessa. Oman kodin hankinta on kannattavampaa kuin koskaan. Se näkyy asuntomarkkinoilla omaa ensiasuntoaan tosi tarkoituksella etsivien määrän kasvuna ja toteutuneina asuntokauppoina. Myös kuluttajien asunnonostoaikeet ovat helmikuisen kuluttajabarometrin mukaan nousseet merkittävästi.

Karri Alameri Säästöpankkiryhmän varallisuudenhoidon liiketoimintajohtajaksi

Karri Alameri Säästöpankkiryhmän varallisuudenhoidon liiketoimintajohtajaksi

Lehdistötiedotteet   •   Maalis 12, 2019 10:00 EET

Ekonomi, CEFA Karri Alameri (55) on nimitetty varallisuudenhoidon liiketoimintajohtajaksi ja Säästöpankkikeskuksen johtoryhmän jäseneksi 9.4.2019 alkaen. Alameri toimii myös Sp-Henkivakuutuksen toimitusjohtajana. Hän raportoi tehtävässään Säästöpankkiryhmän toimitusjohtajalle Tomi Närhiselle.

Suomen kasvunäkymä kohtuullinen – kaksi riskitekijää ylitse muiden

Suomen kasvunäkymä kohtuullinen – kaksi riskitekijää ylitse muiden

Lehdistötiedotteet   •   Maalis 07, 2019 08:00 EET

Suomen talouden lähtökohdat vuoteen 2019 ovat hieman aiemmin arvioitua valoisammat, todetaan Säästöpankin tuoreessa suhdannekatsauksessa. Erityisen myönteistä oli keskeisten kysyntätekijöiden selvä piristyminen vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä. Myös työllisyyskasvu on jatkunut vahvana.

Monet vanhukset joutuvat sinnittelemään oman kodin loukussa liian pitkään

Monet vanhukset joutuvat sinnittelemään oman kodin loukussa liian pitkään

Lehdistötiedotteet   •   Helmi 21, 2019 08:31 EET

Yhä useamman suomalaisen vanhuksen kohdalla asumisen tarpeet, toiveet ja todellisuus eivät kohtaa. Monet joutuvat pärjäämään yksin ja ilman apua vanhassa, kunnostusta vaativassa omakotitalossa kaukana palveluista ja lähiomaisista. Eläke ja voimat eivät riitä kiinteistön ja sen pihapiirin kunnossapitoon, mutta mahdollisuutta vaihtaa asumismuotoa helpompaan ei ole.

Säästöpankkiryhmä panostaa vahvasti asiakaskokemuksen kehittämiseen

Säästöpankkiryhmä panostaa vahvasti asiakaskokemuksen kehittämiseen

Lehdistötiedotteet   •   Helmi 15, 2019 09:05 EET

Vuosi 2018 oli Säästöpankkiryhmälle monien tärkeiden uudistusten ja avausten vuosi. Ryhmä teki kattavan päivityksen liiketoimintastrategiaansa, toi markkinoille uusia digitaalisia palveluja ja tehosti prosessejaan automaatiolla ja robotiikalla. Vähittäispankkitoiminnan volyymit ja kannattavuus kasvoivat merkittävästi, mutta sijoitustoiminnan tuotot olivat alhaisemmat kuin edellisellä tilikaudella.

Asuntomarkkinoilla on näköpiirissä tavallista asunnonostajaa suosiva käänne

Asuntomarkkinoilla on näköpiirissä tavallista asunnonostajaa suosiva käänne

Lehdistötiedotteet   •   Tammi 30, 2019 07:00 EET

Tänä vuonna näköpiirissä ei ole merkkejä asuntokaupan selvästä vilkastumisesta tai toisaalta myöskään kauppamäärien laskun jatkumisesta. Vaikka asuntomarkkinoihimme vaikuttavia talouden epävarmuustekijöitä on ilmassa runsaasti, ja vuokralla asuminen yleistyy, suurin osa suomalaisista haluaa silti omistaa kotinsa.

Säästöpankkiryhmä uudistaa peruspankkijärjestelmänsä

Säästöpankkiryhmä uudistaa peruspankkijärjestelmänsä

Lehdistötiedotteet   •   Tammi 23, 2019 10:11 EET

Säästöpankkiryhmä vastaa toimintaympäristön ja asiakaskäyttäytymisen muutoksiin uusimalla peruspankkijärjestelmänsä. Uusi peruspankkijärjestelmä tukee Säästöpankkiryhmän digitaalista strategiaa ja kasvutavoitteita markkinoilla.

Suomen talouden suhdannekuvassa tapahtunut selvä muutos

Suomen talouden suhdannekuvassa tapahtunut selvä muutos

Lehdistötiedotteet   •   Joulu 11, 2018 08:00 EET

Suomen talouskasvun hidastumisesta on nyt selviä merkkejä, kertoo Säästöpankin tuore suhdannekatsaus. Tätä tukevat muun muassa viennin ja investointien heikko kehitys sekä rakentamisen ja asuntokaupan näkymien hiipuminen. Myös koko maailmantalouden kasvu on selvästi hidastumassa, mutta uutta taantumaa ei vielä ole nähtävissä.

Epävarmat ajat jatkuvat asuntokaupassa vuonna 2019

Epävarmat ajat jatkuvat asuntokaupassa vuonna 2019

Lehdistötiedotteet   •   Marras 27, 2018 08:00 EET

Vuoden takaiset ennusteet asuntomarkkinoiden vilkastumisesta ja käytettyjen asuntojen kauppamäärien kasvusta eivät ole toteutuneet. Kasvun kiihtymisen sijaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppamäärät ovat laskeneet tänä vuonna 3,7 prosenttia. Myös myynnissä on vähemmän käytettyjä asuntoja kuin aikaisemmin.

Uusi Säästöpankki Ympäristö -rahasto vastaa eettisten sijoituskohteiden kovaan kysyntään

Uusi Säästöpankki Ympäristö -rahasto vastaa eettisten sijoituskohteiden kovaan kysyntään

Lehdistötiedotteet   •   Marras 19, 2018 08:00 EET

Uuden sukupolven piensijoittajat haluavat eettisiä sijoituskohteita ja tarkemman tiedon siitä, mihin sijoitetut rahat menevät. Säästöpankki Ympäristö on erikoissijoitusrahasto, joka vastaa näihin tarpeisiin, ja jonka sijoituskohteet keskittyvät ilmastonmuutoksen torjumiseen sekä ympäristöinnovaatioihin.

Pinttynyt käsitys nuorista romukoppaan – nuori haluaakin säästää, suhtautuu talouteensa positiivisesti ja näkee sijoittamisen arvovalintana

Pinttynyt käsitys nuorista romukoppaan – nuori haluaakin säästää, suhtautuu talouteensa positiivisesti ja näkee sijoittamisen arvovalintana

Lehdistötiedotteet   •   Loka 31, 2018 08:00 EET

Nuoret ajattelevat säästämisen aloittamista muuta väestöä aktiivisemmin ja toiveikkaammin. Nuoret myös näkevät sijoituspäätökset muuta väestöä enemmän arvovalintoina ja suhtautuvat oman taloutensa kehitykseen optimistisesti. Näin voi päätellä ainakin Säästöpankin tuoreesta Säästämisbarometrista, joka selvitti 1647 suomalaisen käsityksiä säästämiseen ja sijoittamiseen liittyen.

Omistusasujien määrä on vähentynyt kaikkialla Suomessa

Omistusasujien määrä on vähentynyt kaikkialla Suomessa

Lehdistötiedotteet   •   Loka 24, 2018 08:00 EEST

Omistusasuminen on vähentynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana koko maassa, erityisesti suurimmissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa. Tietyillä paikkakunnilla, esimerkiksi Tampereella ja Turussa, omistusasujien osuus asuntokunnista on pudonnut kymmenessä vuodessa merkittävästi.

Säästöpankkiryhmältä yli 785 000 euroa lahjoituksia – keskiössä nuorten tukeminen

Säästöpankkiryhmältä yli 785 000 euroa lahjoituksia – keskiössä nuorten tukeminen

Lehdistötiedotteet   •   Loka 23, 2018 09:00 EEST

Vuonna 2018 Säästöpankit ovat lahjoittaneet yhteensä jo yli 785 000 euroa eri hyväntekeväisyyskohteisiin Hyviä tekoja -kampanjan myötä. Kohteissa korostuvat tänä vuonna nuoret ja lapset. Esimerkiksi valtakunnalliselle hyvinvointijärjestö WAU ry:lle Säästöpankit lahjoittivat yhteensä 31 000 euroa.

EPSI Rating -tulokset julkaistu: Säästöpankin asiakastyytyväisyys edelleen pankkien huippua

EPSI Rating -tulokset julkaistu: Säästöpankin asiakastyytyväisyys edelleen pankkien huippua

Lehdistötiedotteet   •   Loka 01, 2018 09:00 EEST

Säästöpankki menestyi jälleen EPSI Ratingin vuosittaisessa pankki- ja rahoitusalan asiakastutkimuksessa. Tutkimuksessa mitataan asiakastyytyväisyyttä ja asiakasuskollisuutta sekä niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Tänä vuonna Säästöpankki oli ensimmäistä kertaa mukana myös yritysasiakkaille tehtävässä tutkimuksessa ja nousi heti hopeasijalle.

Aluekohtaiset kriittiset hintarajat leikkaavat kysyntää asuntokaupassa

Aluekohtaiset kriittiset hintarajat leikkaavat kysyntää asuntokaupassa

Lehdistötiedotteet   •   Syys 25, 2018 08:00 EEST

Vanhat talouden lainalaisuudet eivät näytä pätevän enää asuntomarkkinoihimme. Aikaisemmin positiivinen talouskehitys, matalat korot ja työllisyyden koheneminen heijastuivat suoraan asuntokauppaan. Myös autokaupan ja asuntokaupan myyntikäyrät kulkivat käsi kädessä. Nyt on toisin. Talouskasvu ja kuluttajien vahva luottamus näkyvät edellisvuosia selvästi vilkkaampana enää vain autokaupassa.

Talouden tunnelma positiivinen, mutta aiempaa varautuneempi

Talouden tunnelma positiivinen, mutta aiempaa varautuneempi

Lehdistötiedotteet   •   Syys 04, 2018 08:00 EEST

Suomen taloudessa vuoden 2018 alkupuolisko on sujunut odotusten mukaisesti - tunnelma on yhä positiivinen. On kuitenkin nähtävissä orastavia merkkejä voimakkaimman talousoptimismin hiipumisesta, vaikka työllisyyden koheneminen on jatkunut odotuksia selvästi vahvempana ja palkkasumma kasvaa reippainta vauhtia kymmeneen vuoteen.

Haastavassa asuntomarkkinatilanteessa välittäjien ammattitaito korostuu

Haastavassa asuntomarkkinatilanteessa välittäjien ammattitaito korostuu

Lehdistötiedotteet   •   Elo 28, 2018 08:00 EEST

Käytettyjen asuntojen kauppa jatkuu tahmeana ja viime vuotta heikompana talouden ja työllisyyden erinomaisesta vireestä huolimatta. Tilanne on poikkeuksellinen ja hämmentävä asuntokaupan ammattilaistenkin näkökulmasta. Ensimmäistä kertaa hyvä taloustilanne, kuluttajien vahva luottamus talouteen ja ennätyksellisen alhaiset korot eivät näytä vaikuttavan asuntomarkkinoihin.

Säästöpankkiryhmä tavoitteiden mukaisessa vauhdissa - panostukset digipalveluihin lisäävät henkilökohtaisen pankkipalvelun saavutettavuutta

Säästöpankkiryhmä tavoitteiden mukaisessa vauhdissa - panostukset digipalveluihin lisäävät henkilökohtaisen pankkipalvelun saavutettavuutta

Lehdistötiedotteet   •   Elo 15, 2018 09:05 EEST

Säästöpankkiryhmä etenee kohti strategista tavoitettaan tarjota markkinoiden paras yhdistelmä digitaalista ja henkilökohtaista pankkipalvelua. Alkuvuodesta Säästöpankkiryhmä julkisti joukon uusia digitaalisia palveluja, joilla asiakaskokemusta kehitetään yhä monipuolisempaan suuntaan. Panostukset näkyvät ryhmän tuloksessa, kun tulos ennen veroja laski ollen 29,1 miljoonaa euroa.