Seuraa Säästöpankkiryhmä

Työllisyyden paraneminen luo talouteen positiivisen kierteen – nuorten aikuisten työelämään pääsy kuitenkin vaikeaa

Lehdistötiedote   •   Maalis 08, 2018 09:00 EET

Vuoden 2017 myönteisin uutinen oli työllisyyden kääntyminen selvästi ennakoitua voimakkaampaan kasvuun. Erityinen huolenaihe liittyy kuitenkin nuorten ja nuorten aikuisten työllisyyteen. Nuorilla aikuisilla näyttää olevan selvästi aiempaa enemmän vaikeuksia päästä työelämään kiinni.

Paraneva työllisyys tukee tulokehitystä

Suomessa on käynnistynyt positiivinen kierre, jossa paraneva työllisyys kasvattaa palkkasummaa ja lisää kotimaista kulutusta. Vahvistuva kotimainen kysyntä puolestaan lisää yritysten työllistämismahdollisuuksia sekä kohentaa julkista taloutta.

”Viime vuoden alkupuolelle saakka talouden elpyminen oli perustunut lähinnä tuottavuuskasvun voimistumiseen, mutta vuoden 2017 jälkipuoliskolla alettiin siirtyä entistä selvemmin työllistävän kasvun vaiheeseen. Käänteen ansiosta hallituksen 72 prosentin työllisyysastetavoitteen toteutuminen vaalikauden loppuun mennessä näyttää todennäköiseltä”, Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala toteaa.

Kotimainen kulutus vahvistuu, viennin kasvu hidastuu

Arvioimme Suomen bruttokansantuotteen kasvavan edellisen ennusteemme mukaisesti 2,7 % vuonna 2018 ja 2,0 % vuonna 2019. Näillä näkyminen Suomen ”menetetty vuosikymmen” päättyy ja reaalisen BKT:n edellinen huipputaso vuoden 2007 lopulta saavutetaan vuoden 2018 keskivaiheilla.

”Vaikka odotamme kotimaisen kulutuksen vahvistuvan, emme silti ole nostaneet koko talouden kasvuennustettamme. Keskeisin syy tähän on globaalissa suhdannekuvassa tapahtuneet muutokset. Yhdysvaltain keskuspankki Fed on kiristämässä rahapolitiikkaa hivenen odotuksiamme ripeämpään tahtiin ja korkotason nousu voi alkaa rajoittaa kasvua ennakoitua aiemmin. Kauppasodan uhka lisää myös suhdanne-epävarmuutta”, Vesala kertoo.

”Vahvistuvan kotimaisen kulutuksen vastapainoksi odotamme viennin vedon heikkenevän aiempaa arviotamme enemmän. Uusimpien BKT-tilastojen perusteella vuodelle 2018 ei myöskään siirry ns. kasvuperintöä aivan aikaisemman arviomme veroisesti”, Vesala jatkaa.

Rakennetyöttömyys rajoittaa kasvumahdollisuuksia

Työllisyyskehityksen suunta on positiivinen, mutta työmarkkinoiden rakenteelliset ongelmat ovat vakavin Suomen kasvumahdollisuuksia rajoittava tekijä. Jo noususuhdanteen tässä vaiheessa työmarkkinoilla esiintyy huomattavia kohtaanto-ongelmia. Yrityksissä on runsaasti tarvetta ja halukkuutta lisätä henkilöstöä, mutta soveltuvasta työvoimasta on pulaa. Samanaikaisesti työttömyys on korkea. Erityinen huolenaihe liittyy nuorten ja nuorten aikuisten työllisyyteen.

”Vaikka Suomen kokonaistyöllisyysaste on noussut korkeimmilleen lähes 27 vuoteen, 15-24 –vuotiaiden työllisyysaste on vuoden 1989 jälkeen alentunut yli 9 prosenttiyksikköä ja 25-34 –vuotiaiden peräti yli 12 prosenttiyksikköä. Nuorilla aikuisilla näyttäisi siis olevan selvästi aiempaa enemmän vaikeuksia päästä työelämään kiinni”, Vesala huomauttaa.

Ensimmäiset koronnostot ajankohtaisia aikaisintaan vuoden 2019 jälkipuoliskolla

Euroalueen inflaatio on pysynyt jo viisi vuotta hyvin hitaana ja keskimäärin selvästi EKP:n tavoitetason alapuolella. Myös monet euroalueella suunnitellut tarjontapuolen reformit, vahvistunut euro sekä pyrkimys kasvattaa finanssipoliittisia ”puskureita” ovat inflaatiota hillitseviä tekijöitä. Näissä oloissa keskuspankin on hyvin vaikea nostaa korkoja. Ensimmäiset koronnostot, mikäli suhdannekuva sen sallii, tulevat ajankohtaiseksi aikaisintaan vuoden 2019 jälkipuoliskolla.

Säästöpankki on Suomen vanhin pankkiryhmä, jonka asiakkaana on 470 000 suomalaista kotitaloutta, pk-yritystä tai maatilataloutta. Asiakkailleen Säästöpankkiryhmä tarjoaa kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palvelut. Säästöpankkiryhmään kuuluu 23 Säästöpankin lisäksi Sp-Rahastoyhtiö, Sp-Henkivakuutus, Säästöpankkien Keskuspankki Suomi Oyj, kiinteistönvälitysketju Sp-Koti ja Säästöpankkiliitto Osk. Säästöpankkiryhmä työllistää noin 1400 ihmistä eri puolilla Suomea. www.saastopankki.fi

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy