Seuraa Säästöpankkiryhmä

Säästöpankkien Varainhoito: Toukokuu oli sijoitusmarkkinoilla pelättyä rauhallisempi

Lehdistötiedote   •   Kesä 02, 2015 06:19 EEST

Sijoitusmarkkinoiden vanhan uskomuksen mukaan toukokuu on aika myydä osakkeet ja jäädä odottamaan parempia aikoja. Toukokuussa 2015 tällaista ilmiötä ei sijoittajien keskuudessa nähty.

Sijoitusmarkkinoilla koettiin keväällä pitkän nousun jälkeen merkittävä korjausliike, mutta se tapahtui jo huhtikuussa. Liike oli raju etenkin korkomarkkinoilla, pitkien korkojen noustessa nopeasti. Myös osakekurssit laskivat kaikilla päämarkkinoilla.

Säästöpankkien Varainhoidon johtaja Petteri Vaarnanen uskoo, että korkotason sinänsä raju nousu historiallisen matalalta tasolta on väliaikaista ja että EKP:n sitoutuminen elvyttävään rahapolitiikkaan pitää pitkät korot matalalla tasolla vielä tovin. Euron arvon hän näkee palautuvan heikentyvälle trendille. Kehittyvien markkinoiden sijoituksissa hän näkee näkymien myös parantuneen.

– Alhainen arvostustaso ja dollarin arvon heikentyminen ovat houkutelleet sijoittajia kehittyville markkinoille. Erityisesti kehittyvien markkinoiden osakesijoitukset ovat tuottaneet hyvin kevään aikana, Vaarnanen huomauttaa.

Vaarnasen mukaan korkomarkkinoiden huhtikuussa alkaneesta voimakkaasta heilunnasta huolimatta tunnelma osakemarkkinoilla on suhteellisen rauhallinen.

– Mielestämme osakkeiden arvostus on edelleen suhteellisesti houkutteleva, vaikka markkinoiden hinnoittelu onkin historiallisesti katsottuna menossa haastavampaan suuntaan. Emme näe riskiä sen osalta, että osakkeiden hinnat lähtisivät nopeasti trendinomaiseen laskuun. Sijoittajilla on rajallinen määrä houkuttelevia vaihtoehtoja vallitsevassa ympäristössä.

Euroopassa yritykset hyvässä vedossa
Vaarnasen mukaan yritysten globaali tuloskehitys on vastannut markkinoiden odotuksia.

– Ensimmäisen vuosineljänneksen raportoitujen tulosten osalta voimme todeta, että Euroopassa tuloskasvu on ollut erittäin hyvää (+ 14 %) euron heikentymisestä ja paranevasta taloustilanteesta johtuen. Yhdysvalloissa kasvu taas on hidastunut (+ 2 %) öljyhinnan romahduksen johdannaisvaikutuksista ja vahvistuneesta dollarista johtuen. Yrityskaupat ovat globaalisti lisääntyneet ja uusia yhtiöitä listautuu markkinoille.

Vaarnasen mukaan yrityslainojen osalta ei ole viime aikoina nähty merkittäviä muutoksia riskipreemioissa, joka tarkoittaa sijoittajan saamaa lisätuottoa siitä, että hän sijoittaa valtion obligaatioihin nähden riskipitoisiin kohteisiin.

– Korkojen puolella uskomme High Yield -lainoihin, jotka ovat yrityksen liikkeeseen laskemia joukkolainoja, jonka korkotuotto on korkea, koska yhtiön luottokelpoisuus on heikko. Kehittyvien markkinoiden korkosijoitukset ovat tuottaneet paremmin kuin kehittyneiden markkinoiden valtionlainat.

Euroalueen taloudessa elpymistä, USA:ssa työmarkkinat hyvässä iskussa
Yhdysvalloissa työttömyysaste jatkaa laskuaan. Viimeisin julkaistu luku on 5,4 prosenttia.

– Palkkojen nousu on hidasta, mutta vastaavasti raakaöljyn hinnan lasku auttaa kuluttajia. Ensimmäisen vuosineljänneksen odotuksia heikommat kasvuluvut viittaisivat siihen, että tuottavuuden kehitys USA:ssa on hidastunut. Näkemyksemme on, että talouden hidastuminen oli väliaikainen yhteen vuosineljännekseen rajoittuva vaihe, Vaarnanen sanoo.

Euroalueen BKT kasvoi ensimmäisellä vuosineljännekselle nopeinta tahtia sitten vuoden 2011.

– Kasvu jakautui epätasaisesti eri eurovaltioiden välillä. Positiivisesti yllätti Ranska, kun taas Saksan kasvu jäi odotettua alhaisemmaksi. Ongelmana on edelleen matala inflaatio. Toukokuun alussa nähty reaalikorkojen nousu asettaa paineita keskuspankin suuntaan.

Kreikan tilanteen osalta odotetaan edelleen ratkaisua lähiaikoina. Vaarnanen pitää todennäköisenä, että Kreikka pääsee väliaikaiseen ratkaisuun velkojien kanssa.

Säästöpankki on Suomen vanhin pankkiryhmä, jonka asiakkaana on 470 000 suomalaista kotitaloutta, pk-yritystä tai maatilataloutta. Asiakkailleen Säästöpankkiryhmä tarjoaa kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palvelut. Säästöpankkiryhmään kuuluu 23 Säästöpankin lisäksi Sp-Rahastoyhtiö, Sp-Henkivakuutus, Säästöpankkien Keskuspankki Suomi Oy, kiinteistönvälitysketju Sp-Koti ja Säästöpankkiliitto Osk. Säästöpankkiryhmä työllistää n. 1155 ihmistä eri puolilla Suomea. www.saastopankki.fi

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy