Seuraa Säästöpankkiryhmä

Asuntomarkkinoilla on tarjolla enemmän mahdollisuuksia ensiasunnon ostajille

Lehdistötiedote   •   Marras 28, 2019 07:00 EET

Ensiasunnon ostajien tilanne asuntomarkkinoilla on vuoden 2019 aikana helpottunut. Sijoittajien kiinnostuksen hiipumisen myötä ensiasunnon ostajalla on nyt moneen vuoteen aiempaa selvästi paremmat mahdollisuudet ehtiä kiinni haluamaansa pieneen kerrostaloasuntoon kasvukeskuksista tai ostaa isompi koti kohtuuhintaan kehyskunnista.

Myös nuorten työllisyyden parantumisella, säästämisen suosion kasvulla, alhaisella korkotasolla ja vuokralla asumisen jatkuvalla kallistumisella on vaikutusta ensiasunnon ostajien aktivoitumiseen asuntomarkkinoilla.

– Ensiasunnon ostajien tilanne on vihdoinkin helpottunut asuntomarkkinoillamme usean haasteellisemman vuoden jälkeen. Asuntonäytöillämme käy selvästi aiempaa enemmän ensimmäistä kotiaan etsiviä, kertoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

– Olemme kuitenkin vielä aivan eri tasolla kuin esimerkiksi vuonna 2006, jolloin ensiasunnon ostajia oli yli 30 000.

– Tällä hetkellä mahdollisuuksia oman ensiasunnon ostamiseen on enemmän kuin pitkään aikaan, sanoo Rantanen.

– Nuorten työllisyysaste on noussut viimeisen vuoden aikana nopeammin kuin muun väestön. Myös ansiotasot ovat nousussa. Silläkin on iso merkitys, ettei nuorten ja ensiasunnon ostajien tarvitse enää kilpailla pienistä asunnoista sijoittajien kanssa.

– Vielä tovi sitten oman pienen asunnon ostaminen pääkaupunkiseudulta oli kovan työn takana. Ensiasunnon ostaja ei ehtinyt saada lainapäätöstä pankista, kun sijoittaja oli jo ehtinyt lyödä kaupat kiinnostavasta kohteesta kiinni, kertoo Jukka Rantanen.

– Myös rahan edullinen hinta houkuttelee nuoria ja ensiasunnon ostoa harkitsevia asuntokaupoille. Korkojen nousua ole näköpiirissä. Nollakoroista näyttää tulleen pitkäaikainen olotila, toteaa Rantanen.

– Vuokralla asuminen on kallista ja koko ajan suhteellisesti kalliimpaa. Koko maan tasolla vuokrat ovat nousseet asuntojen hintoja selvästi nopeammin.

– Asuntojen hintakehitys ei ole pysynyt tässä vauhdissa mukana. Itse asiassa tilaa haluava ensiasunnon ostaja voi nyt ostaa omakotitalonkin helpommin, kun niiden hinnat ovat kehyskunnissa samalla tasolla kuin 10 vuotta sitten, toteaa Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.

– Asunnonostopäätöstä tehdessä kannattaa miettiä omia asumistarpeita ja maksukykyä pitkällä tähtäimellä.

ASP-säästäminen on nousussa

– Nuorten kiinnostus asuntosäästämistä kohtaan näkyy ASP-asuntosäästötilien suosion kasvussa. Valtion ja pankkien tukemien ASP-tilien määrä ja niissä oleva rahamäärä ovat lyhyessä ajassa roimasti kasvaneet. Vastahan saimme tietää, että ASP-tilien talletusten määrä on ylittänyt miljardin euron rajan, sanoo Jukka Rantanen.

– ASP-tilin muuttuneet ehdot houkuttelevat yhä useamman nuoren aloittamaan asuntosäästämisen. ASP-tilin säästöille maksettavan koron merkitys on kasvanut alhaisten markkinakorkojen vuoksi. Ensiasunnon ostaja saa valtion korkotuen lisäksi vielä pankin myöntämän lisäkoron säästöilleen, eikä hänen tarvitse maksaa varainsiirtoveroa, kertoo Säästöpankkikeskuksen rahoituksen tuotealuejohtaja Tero Kangas.

– Monelle on yllätys, ettei tänä päivänä vakituinen työsuhde ole enää ehdoton edellytys asuntolainan myöntämiselle. Luottopäätös perustuu aina asiakkaan maksukyvyn ja talouden nykytilanteen ja näkymien kokonaisarviointiin, Kangas jatkaa.

Asuntosäästäminen opettaa nuorelle taloudenhallintaa

– Nuorille asuntosäästäminen on monella tapaa hyvä juttu. Se pakottaa säästämään ja miettimään omia talousasioita pitkäjänteisemmin. Se tuo ryhtiä taloudenhallintaan ja pitkässä juoksussa myös oma varallisuus karttuu kuin huomaamatta, toteaa Henna Mikkonen.

– Toki varallisuutta kannattaa kerryttää muihinkin kohteisiin, etenkin nyt, kun asuntojen hinnat eriytyvät alueittain.

– Tuoreen Säästämisbarometrin mukaan 62 prosenttia vastaajista suunnittelee omaa talouttaan alle vuoden aikajänteellä tai ei suunnittele ollenkaan. Suomalaiset ovat kuitenkin nyt selvästi innokkaampia aloittamaan säästämisen ja sijoittamisen kuin vuosi sitten. Säästöön laitettavat summat ovat nousussa ja ei-lainkaan säästävien osuus on laskussa, Mikkonen jatkaa.

– Säästämisbarometrin mukaan oman kodin omistaminen on nuorille tärkeämpää kuin muille keskimäärin. Ehkä nuoret ovat jatkuvan ja aktiivisen julkisen eläkekeskustelun myötä ymmärtäneet, että asunnon omistaminen on tärkeä osa omaa tulevaa eläketurvaa. Vuokralla asuminen ei hyödytä kuin vuokranantajaa. Se ei kerrytä omaa varallisuutta millään tavalla, sanoo Jukka Rantanen.

Ota yhteyttä, niin keskustellaan aiheesta lisää:

Jukka Rantanen

Toimitusjohtaja, Sp-Koti Oy

050 341 1391, jukka.rantanen@spkoti.fi

Henna Mikkonen

Pääekonomisti, Säästöpankkiryhmä

040 564 7918, henna.mikkonen@saastopankki.fi

Tero Kangas

Rahoituksen tuotealuejohtaja, Säästöpankkikeskus

050 4201 022, tero.kangas@saastopankki.fi


Sp-Koti on Säästöpankkiryhmään kuuluva, franchising-pohjalta toimiva ja aidosti paikallinen kiinteistövälitysketju, joka palvelee asiakkaita yli 60 toimipisteessä eri puolilla Suomessa.

www.spkoti.fi www.saastopankki.fi

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.