Seuraa Säästöpankkiryhmä

Asuntojen kysyntä ja kauppojen määrä kasvavat vuonna 2017

Lehdistötiedote   •   Tammi 26, 2017 08:00 EET

Toimitusjohtaja Jukka Rantanen Sp-Koti Oy

Sp-Kodin välittäjistä lähes 80 % arvioi asuntomarkkinoiden vilkastuvan entisestään vuonna 2017 ja kauppoja syntyvän 3–5 % edellisvuotta enemmän. Suomalaisten luottamus oman ja maan talouden sekä työllisyystilanteen positiiviseen kehitykseen ovat vahvimmillaan vuosiin. Se näkyy uutta kotia etsivien varovaisuuden väistymisenä sekä kysynnän ja kauppojen lukumäärän maltillisena kasvuna uunituoreen henkilökuntakyselymme mukaan, kertoo marraskuussa 2016 Sp-Kodin toimitusjohtajana aloittanut Jukka Rantanen.

– Asuntomarkkinoiden kasvua vauhdittavia positiivisia merkkejä on nyt ilmassa useampia. Vaikeiden vuosien jälkeen Suomen talous on vihdoinkin elpymässä ja BKT:n ennustetaan kasvavan tänä vuonna 1,4 %. Myös työllisyysnäkymät ovat valoisammat kuin vuosiin ja korot ennätyksellisen matalalla todennäköisesti vielä aika pitkäänkin, Rantanen toteaa.

Kuluttajabarometrin luottamusindikaattori on yksi tärkeimmistä asuntokaupan vauhdittajista, ja se on Tilastokeskuksen tuoreimman julkistuksen (27.12.2016) mukaan noussut huipputasolle. Suomalaisten epävarmuus tulevaisuuden, työpaikan säilymisen ja oman taloutensa suhteen on vähentynyt selvästi, ja monet uskaltavat tehdä nyt aiempaa rohkeammin ratkaisuja myös kodinvaihdon suhteen. Paremmat taloudelliset näkymät ja matala korkotaso houkuttelevat eri elämäntilanteissa eläviä eri-ikäisiä suomalaisia toteuttamaan unelmiaan asunnon tai asuinpaikan vaihtoon, ensiasunnon ostoon tai tilavamman perheasunnon hankintaan liittyen.

– Yli 95 % välittäjistämme arvioi asuntokauppojen lukumäärän kasvavan tänä vuonna vähintään 3 %. Ja lähes 90 % arvioi myös ensiasuntojen ostajien määrän kasvavan tai pysyvän samana, Jukka Rantanen kertoo.

– Viime vuosina asuntosijoittajat ovat vieneet kaupunkien pienet kerrostaloasunnot ensiasunnon ostajien nenän edestä. Heidän osaltaan tilanne saattaa nyt kuitenkin helpottua, kun sijoittajien kiinnostus pörssisijoittamista kohtaan todennäköisesti kasvaa talouden elpymisen ja kasvun myötä, uskoo Rantanen.
– Lähes puolet välittäjämme arvioivat kerrostalokaksioiden kysynnän kaikkein suurimmaksi, mutta myös omakotitalojen kysynnän ja kauppojen määrän uskotaan tänä vuonna kasvavan.

– Tällä hetkellä asuntomarkkinoiden vilkastumista ja positiivista kehitystä uhkaavat vain maailmantalouden muutokset, joita on vaikea ennakoida, kertoo Jukka Rantanen.
– Globaaleja epävarmuustekijöitä on edelleen paljon. Kukaan ei tiedä, miten esimerkiksi Brexit, Trump tai Euroopan pankkien mahdolliset vaikeudettulevat vaikuttamaan Suomen talouteen ja asuntomarkkinoidemme kehitykseen.

Hyväkuntoiset kerrostaloasunnot lähellä palveluja ovat kysytyimpiä

– Asunnon hyvä kunto on vahva myyntivaltti. Vanhojen ja huonokuntoisten kohteiden myynti on aiempaa haasteellisempaa. Lainakaton voimaan astuminen viime vuonna kiristi lainansaannin ehtoja ja hankaloitti remonttilainan saantia, Jukka Rantanen toteaa.
– Ehkä alallamme onkin jälleen nousevana trendinä havaittavissa, että ihmiset teettävät asunnoissaan pintaremontteja ennen kuin laittavat ne myyntiin. Välittäjiemme mukaan tällä on positiivista vaikutusta sekä hintaan että myyntiaikaan.

Tammikuussa 2017 toteutetusta välittäjäkyselystä käy ilmi sekin, että asunnon sijainnin merkitys on entistä tärkeämpää uuden kodin valinnassa. Polarisoituminen ja alueiden eriarvoistuminen ovat asuntomarkkinoillakin totta, ja ostopäätökseen vaikuttavat aiempaa enemmän hyvien liikenneyhteyksien ja palveluiden lisäksi alueen tulevaisuudennäkymät, yleinen ilmapiiri ja turvallisuus.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jukka Rantanen, Sp-Koti Oy
puh: 050 341 1391
jukka.rantanen@spkoti.fi

Sp-Koti on Säästöpankkiryhmään kuuluva kiinteistönvälitysketju. Sp-Koti-ketju toimii franchising-pohjalta ja palvelee asiakkaita yli 55 toimipisteessä eri puolilla Suomessa. 
www.spkoti.fi
www.saastopankki.fi

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti