Seuraa Säästöpankkiryhmä

Tuore yrittäjä, tässä uusi väylä saada rahoitusta

Uutinen   •   Kesä 11, 2015 15:00 EEST

Liedon Säästöpankin yritysasiantuntija Juha Kiviluoma kertoo uudesta rahoitusratkaisusta tuoreille yrittäjille.

Juha Kiviluoman mukaan rahoituksen saaminen on usein se tärkein lenkki erityisesti ensimmäistä kertaa yritystoimintaa aloittavalle yrittäjälle. 

- Pitäisi saada pankinjohtaja sanomaan lainahakemukselle ”Tahdon”. Käsillä on melko haastava yhtälö silloin, kun alkavalla yrityksellä ei vielä ole kassavirtaa ja rahoittajan näkökulmasta katsottuna yritys ei toistaiseksi vielä tuota mitään. Kustannuksia yritykselle syntyy kuitenkin koko ajan.

Onneksi ratkaisuja löytyy, Kiviluoma kertoo. Nimittäin Finnvera, joka on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos, aloitti uuden Alkutakaus-nimisen tuotteen tarjoamisen kuluvan vuoden huhtikuussa. Se on tarkoitettu aloittaville tai alle kolme vuotta toimineille henkilöomisteisille pk-yrityksille.

Lainat ja vakuudet pankin välityksellä
Hakemus tehdään pankissa, joka toimittaa hakemuksen sähköisesti Finnveraan. Lopputuloksena pankki järjestelee lainan yritykselle ja hoitaa Finnveran kanssa tarvittavat takaukset.

- Yrittäjän omaakin osuutta tarvitaan, mutta se ei todennäköisesti ole kynnyskysymys. Mikäli yritykselleen luottoa hakevalla yrittäjällä on sellaista kiinteää tai irtainta omaisuutta, jota voidaan asettaa yritysluoton vakuudeksi, rahoituksen saaminen helpottuu entisestään, Kiviluoma muistuttaa.

Vielä ripaus paperitöitä
Ennen kuin pankinjohtaja saadaan sanomaan ”Tahdon”, yrittäjän tehtävänä on muun muassa valmistella liiketoimintasuunnitelma. Netistä löytyy useita ohjeita liiketoimintasuunnitelman laatimisen tueksi. Lisäksi eri koulutusorganisaatiot tarjoavat yrittäjille ja yritystoiminnan aloittamista suunnitteleville yritystoimintaan valmentavia kursseja, joilla liiketoimintasuunnitelman laatiminen tulee tutuksi.

- Suunnitelmaan kannattaa panostaa, sillä perusteellinen liiketoimintasuunnitelma tulosennusteineen vastaa useimpiin niistä kysymyksistä, joita yrittäjältä tullaan pankissa kysymään. Ja vaikka yritystoiminta olisi jo vakiintunutta, kannattaa liiketoimintasuunnitelmaa ylläpitää myös jatkossa esimerkiksi investointi- ja muiden hankesuunnitelmien pohjana. Yrittäjän kannattaa myös kysyä oman pankin näkemys yritysluottoasioista,
Kiviluoma sanoo lopuksi.

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Säästöpankin yrityssivut

Finnvera

Perusta yritys

Potkuri

Yrittäjät

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy