Seuraa Säästöpankkiryhmä

Lainakaton tiukennuksella hyvä tavoite – ovatko vaikutukset kyseenalaisia?

Blogikirjoitus   •   Kesä 28, 2018 09:00 EEST

Finanssivalvonnan keväinen päätös alentaa asuntoluottojen lainakattoa astuu voimaan heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Kiristyneen sääntelyn mukaan asuntolaina voi olla enintään 85 prosenttia annettavien vakuuksien – tyypillisesti ostettavan asunnon - käyvästä arvosta. Aiemmin tämä enimmäisluototussuhde oli 90 prosenttia eli lainakatto madaltuu nyt viidellä prosenttiyksiköllä. Ensiasunnonostajilla lainakatto kuitenkin säilyy 95 prosentissa.

Viranomaisten pyrkimys hillitä velkaantumisvauhtia on sinänsä perusteltu. Tuloihin suhteutettuna kotitalouksien velkalasti on viimeisen 15-20 vuoden aikana likipitäen tuplaantunut. Viime vuosina myös säästämisaste on painunut negatiiviseksi eli keskimäärin kotitaloudet kuluttavat enemmän kuin tienaavat. Korkea velkaantuneisuus yhdistettynä negatiiviseen säästämisasteeseen on riskialtista, jos ja kun korkotaso alkaa nousta. Mikäli tuloista ei jää reserviä, jota voisi tarvittaessa käyttää aiempaa suurempien korkomenojen kattamiseksi, pakottaa mahdollinen korkojen nousu leikkaamaan muusta kulutuksesta. Pelkona on, että korkomenojen nousu vähentäisi merkittävästi kulutuskysyntää, mikä tietäisi ongelmia kotimaisille yrityksille, työllisyydelle ja lopulta myös pankeille.

Ei edistä monipuolista säästämistä

Tavoite eli velkaantumiskehityksen hidastaminen on kannatettavaa. Valittu keino vain tuskin on kovinkaan tehokas. Uusien asuntolainojen määrä ei nimittäin muutenkaan juuri kasva ja velkaantumista kiihdyttävät lähinnä taloyhtiölainat sekä vakuudettomat kulutusluotot. Niihin asuntolainakaton kiristyksellä ei ole suoraa vaikutusta.

Kiristynyt sääntely kyllä patistelee kotitalouksia säästämään enemmän, mutta tulee samalla ohjanneeksi lisäsäästöt hyvin epälikvidiin omaisuuserään, jolloin ne eivät tosiasiallisesti lisää kuluttajien pelivaraa äkillisissä menotarpeissa. Jos edellisessä asunnossa lainojen lyhennys on synnyttänyt 15 prosentin verran omaa pääomaa, sääntely pakottaa käyttämään sen kokonaisuudessaan uuteen asuntoon. Näin ollen sääntely ei edistä säästämistä, joka kerryttäisi helposti rahaksi muutettavia ”puskurivaroja” elämän yllätysten varalta.

Lainakaton madaltuminen voi myös kohdella kotitalouksia eriarvoisesti. Koska enimmäisluototussuhde määritellään annettavien vakuuksien käyvän arvon mukaan, lainakaton rajoitteesta voi päästä lyömällä pöytään asunnon lisäksi muitakin vakuuksia. Joillekin kotitalouksille tämä on helpompaa kuin toisille.

Kitkaa työmarkkinoille ja lapsiperheille?

Konkreettisia haittavaikutuksia voi tulla välillisesti myös työmarkkinoille. Omistusasujan, joka on ennen vuonna 2016 voimaanastunutta lainakattosääntelyä ostanut itselleen täydellä velkarahalla asunnon, on 85 prosentin lainakaton oloissa entistä hankalampi muuttaa työn perässä toiselle paikkakunnalle. Omaa rahoitusta tai muita vakuuksia on löydyttävä selvästi aiempaa enemmän. Työmarkkinoiden alueellinen kohtaanto-ongelma on jo nyt merkittävä työllisyyskasvua hidastava tekijä.

Kitkaa voi syntyä myös nuorille perheille, jotka mahdollisesti ovat siirtyneet omistusasujiksi ennen lasten hankkimista ja perheen kasvaessa haluaisivat muuttaa suurempaan asuntoon. Entistä tilavamman ja kalliimman asunnon hankkiminen on muutenkin iso ponnistus, johon lainakaton kiristys tuo lisää vaikeusastetta. Syntyvyys on 2010-luvulla romahtanut lähes viidenneksellä eikä asuntokaupan tiukentunut sääntely ainakaan edesauta kurssin kääntämistä. 

Timo Vesala

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti